TALKOOTYÖ JA KOULUTUSRYHMÄT

Talkootyö EPK:ssa

Yhdessä tekemisessä on voimaa!

Talkootyö on seuramme voima, sillä toimintamme perustuu kokonaan vapaaehtoistyölle. Paitsi pitkäaikaisempiin tehtäviin, kuten jäsenasioiden hoitoon ja koulutusten vetämiseen, talkoovoimaa tarvitaan myös yksittäisten tapahtumien kuten palveluskoirakokei­den järjestämiseen. Kokeissa tarvitaan mm. ratamestareita, sihteereitä, henkilöryhmäläisiä, maalimiehiä, kanttinisteja, pysäköintivahteja, ja häiriöhenkilöitä; tehtäväkirjosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin sopivaa. Ilman vapaaehtoisia emme pystyisi tapahtumia järjestämään.

 


Koulutusryhmät

VAKIORYHMÄT

Vakkariryhmät on tarkoitettu talkoisiin osallistuneille jäsenille. Uusilta jäseniltä emme luonnollisestikaan heti tätä edellytä.

  • Viikoittain kokoontuvia ryhmiä
  • Vakituisesti treenaaville - säännöllistä läsnäoloa edellytetään
  • Talkoomerkinnän hankkineille tai uusille jäsenille

Vakkariryhmät ovat viikoittain kokoontuvia koulutusryhmiä, joissa jokainen koirakko treenaa ohjatusti, mutta räätälöidysti oman osaamistasonsa ja tavoitteidensa mukaan. Ryhmäkoot vaihtelevat noin 5–15 koirakon välillä.

Vakkariryhmiin ovat tervetulleita kaikki jäsenemme, jotka ovat hankkineet kautta edeltävän vuoden aikana tarvittavan talkoomerkinnän. Jos siis hankit merkinnän keväällä, se on voimassa vielä seuraavan kevätkauden, jolloin pitää hankkia uusi merkintä syyskautta varten. Merkintä näkyy myClubin Omat tiedot –sivun Jäsenyydet–kohdassa ja sen saa jollain seuraavista tavoista:

  • Talkoo–osallistuminen EPK:n kokeessa tai muissa järjestetyissä talkoissa
  • Apuohjaajana toimiminen (vähintään 10 treenikertaa)
  • Tai muun hallituksen hyväksymän talkootehtävän suorittaminen


Talkoomerkintä oikeuttaa yhteen tottis– ja yhteen maastopaikkaan per jäsen (riippumatta siitä, oletko varsinainen jäsen vai perhejäsen). Uusilta jäseniltä emme luonnollisestikaan tätä heti edellytä. Jos sinulla on useita koiria, voit sopia ryhmäsi vetäjän kanssa esimerkiksi koirien vuorottelusta eri treenikerroilla, tai voit vaikkapa jäädä treenaamaan toisen koirasi itsenäisesti ohjattujen treenien päätyttyä.

Lisäksi edellytämme ryhmäläisiltämme säännöllistä läsnäoloa treeneissä. Ilmoittamattomasta poissaolosta tippuu pois ryhmästä.

KURSSIT

Kurssit ovat avoimia kaikille jäsenille.

  • Ennalta määrätyt treenikerrat
  • Avoimia kaikille jäsenille
  • Sekä perus- että teemakursseja

Kursseillemme ovat lämpimästi tervetulleita kaikki jäsenemme — niin aloittelijat kuin kokeneet konkaritkin. Järjestämme peruskursseja, kuten eri lajien alokaskursseja, sekä mahdollisuuksien mukaan erilaisia teemakursseja kuten noutokurssi, ilmaisukurssi, janakurssi jne.
Alokaskurssimme on tarkoitettu jäsenille, joilla ei ole muuta kurssi- tai ryhmäpaikkaa, ja ne ovat aina maksuttomia. Aloittaa voi myös aivan pikkupennun kanssa — mitä nuoremman koiran kanssa aloitat, sen parempi, vaikka mukaan ehtii aikuisenkin koiran kanssa.

Osa teemakursseista on maksullisia, mistä saat tiedon ilmoittautumisen yhteydessä.


EPK AKATEMIA

EPK Akatemiaan panostetaan mm. vierailevilla kouluttajilla

EPK Akatemia on vetäjiemme oma koulutusohjelma, joka tarjoaa vetäjillemme, apuvetäjillemme ja tällaisiksi aikoville koulutusta ja vinkkejä niin oman koiran kuin myös ryhmän vetämisen tueksi vähintään kolme kertaa vuodessa.